Vasta lokakuu ja muutenkin vastustan liian aikaista Joulua, ettei siitä ehdi mennä hohto. Joulukuun alusta kyllä aloitan heti Joulun tekemisen isosti ja tunnelmoiden, mutta en vielä tässä vaiheessa. Perjantaina kuitenkin paistoin ekat joulutortut, kun teki niin niitä mieli. Sunnuntaina sitten piti vuorostaan saada porkkanamuffineita :D
Pihassa on riittänyt haravointia ja riittää edelleen. Tänään eka pakkasaamu, mutta aurinko näyttää paistavan, eli haravointia sitten lisää vaan.
Tukkaankin laitoin uutta sävyä kolmatta kertaa tänä vuonna (Olen onnistunut hyvin vähentämään värjäystä entisen kerran kuussa-tyylin sijaan) Vaalea tosin olen ollut jo puolitoista vuotta putkeen, vaihdoin ennen useinkin aivan laidasta laitaan. Vaalea on kuitenkin lähimpänä omaa väriä ja siksi pystyy sitten olemaan pitempiäkin aikoja värjäämättä. Värini on nyt sublime moussella aikaan saatu kirkas luonnonvaalea (oli s-marketin alekorissa)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipomukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipomukset. Näytä kaikki tekstit
14. lokakuuta 2013
29. heinäkuuta 2013
Piece of cake?
Täydellinen suklaakakku on makea, tahmea ja suussasulava.
Haluan jakaa teille oman lempparisuklaakakkuni ohjeen. Se on parhaimmillaan oltuaan jääkaapissa ainakin puolipäivää...siis jos jaksaa odottaa niin kauaa.
DAIMSUKLAAKAKKU
Taikina:
5dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
2dl mangojugurttia
150g voita
3dl sokeria
levyllinen maraboun daimsuklaata
3 munaa
2tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
200g tummaasuklaata
1dl kermaa
50g voita
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Suklaa pienitään pieniksi paloiksi ja lisätään sulatetun rasvan joukkoon. Siihen lisätään jugurtti ja munat ja lopuksi kuivat aineet. Paistetaan kolme varttia 175-asteisessa uunissa. Jäähtyneelle kakulle kuorrutus ja sitten sinne jääkaappiin odottamaan syömistä.
20. heinäkuuta 2013
Heinäkuun hääräyksiä
Kelit viimein vähän viileni ja jaksoin taas tehdä muutakin kuin kärsiä kuumuudesta. Tälläviikolla olen aikaansaavasti:
- Pessyt saunan
- Leiponut pullaa
- Leikannut nuorimmaisen otsatukan
- Käynyt kirpputorilla
- Tavannut vieraita vuosien ja kilometrien takaa
- Pessyt pyykkikorin tyhjiin
- Hypistellyt äitiyspakkausta
- Syönyt ravintolassa
- Käynyt kaupoilla
- Lenkkeillyt koiran kanssa
- Vienyt esikoisen ja miehen juna-asemalle
Ja ehkä jotain muutakin, kaikki ei jää mieleen. Vielä kun löytäisi sen käsityöinnostuksen takaisin, koko kesän se on ollut hukassa, eikä ole ollut inspiraatiota tehdä oikeen mitään.
Tälläset löytyi tänään Tokmannilta. Ei ihan ominta tyyliä, eikä ois mitenkään pistänyt silmiin hyllystä ellei hintalappu ois osunut silmiin. 5e. Äiti osti samanlaiset. Nyt meiltä puuttuu enää moottoripyörät :D
Tuore pulla on vaan hyvää!! Siihen ei koskaan kyllästy. Oma "salaisuuteni" on etten laita kananmunaa taikinaan ja se että laitan perunajauhoja pari ruokalusikallista jauhojen joukkoon antamaan kuohkeutta. Voisilmät tietysti oikeasta voista, nyt kun ei ole enää maitoallergisiakaan perheessä :)
Äitiyspakkauksen sisältöä vastapestyinä. Aikapaljon valkoista, jonkunverran oranssia, vähän beigeä ja harmaata. Toppapuku oli harmaa valkoisilla pilkuilla ja makuupussi harmaa siilinkuvainen. Ihan kivoja kaikenkaikkiaan. Kestovaipat olivat mielestäni tosihyvät tälläkertaa.
24+0 kuva (keskiviikolta) On se kasvanut kivasti viime otoksesta. Reilu 15 viikkoa laskettuun aikaan.
16. toukokuuta 2012
Raparperipiirakka
Pellillinen raparperipiirakkaa (munaton, maidoton, soijaton)
7,5dl vehnäjauhoja
4,5dl sokeria
5tl leivinjauhetta
1 purkki banaani-mansikka kaurajugurttia (noin desi)
1dl vettä
2dl kauramaitoa
150g sulatettua rasvaa
Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho, lisää siihen sokeri, sulatettu rasva, vesi, kauramaito ja jugurtti. Sekoita hyvin.
Levitä leivinpaperille ja pellille. Ripottele pinnalle:
raparperinpaloja
raesokeria
kanelia
Uunissa 200 astetta ja noin 20 minuuttia. Hyvää on!

13. toukokuuta 2012
Hyvää Äitienpäivää!
Oma Äitienpäiväni alkoi auringonpaisteella ja esikoistyttären itsetekemällä ja sänkyyni tuomalla aamupalalla. Hän oli herännyt ennen muita ja hiipinyt keittiöön. Sain kaakaota, kakkua ja voileivän. Tälläistä olivat lapset askarrelleet:
Äitienpäiväkakku on tänävuonna varsin simppeli, kuitenkin mausta tinkimättä.
Suklaa-keksinmuru-hyydykekakku (maidoton, munaton, soijaton)
1 paketti kaurakeksejä murskattuna
1 purkki kookosmaitoa (2dl)
1 purkki kauravispiä (2dl)
1 levy leivontasuklaata (200g) sulatettuna
2 liivatelehteä
½dl tomusokeria
Liivatteet kuumaan vesitilkkaseen ja muuten vaan kaikki aineet sekaisin ja vuokaan, jääkaappiin ja vielä hetkeksi pakastimeen jotta vuoka irtoaa paremmin.
Iltapäivällä voisi käydä vielä onnittelemassa omaa äitiä näillä eilen ennen nukkumaan menoa valmistuneilla sukilla (7-veljestä lanka) Esikoinen innostui noista tupsuista ja teki itselleen heti kaksi.

1. toukokuuta 2012
Aurinkoista Vappua 2012
Munkkitaikina
2,5dl kauravaniljakastiketta
2,5dl vettä
50g hiivaa
2dl sokeria
1tl suolaa
1rkl kaardemummaa
175g margariinia
sopivasti vehnäjauhoja
1 paketti munkkirasvaa paistamiseen
24. maaliskuuta 2012
Tervetuloa elämän langoille :)
Tästä blogista löydät sen, mitä kuuluu tämän kotiäidin elämään lastenhoidon ohella. En käytä valmiita ohjeita ja kaavoja missään tekemisissäni, vaan haluan itse keksiä ja ideoida. Ensimmäisenä haluan esitellä viimeisimmän tuotokseni, juustokakun jossa ei ole maitoa. Perheessä esiintyvän maitoallergian takia, en ole tehnyt juustokakkua kahteen vuoteen ja nyt sitten sain idean, jonka päätin tietenkin toteuttaa.
KookosKiiwi-juustokakku (maidoton, munaton)
pohja:
puoli pakettia diggestivejä
75g maidotonta margariinia (esim. sininen keiju)
keskiosa:
1 purkki kookoskermaa
1 purkki soijatuorejuustoa
1 purkki gogreen kauravispiä
1½dl sokeria
2rkl sitruunamehua
1dl soijavaniljajogurttia
4 levyä liivatetta
päällinen:
2 purkkia muksu hedelmäseiskaa
1 kiivi
2 levyä liivatetta
Riko keksit ja sekoita rasva joukkoon, esim. tupperin myllyllä saa nämä hyvin sekoitettua ja pienittyä samalla kertaa. Junttaa seos irtopohjavuokaan leivinpaperinpäälle ja laita jääkaappiin odottelemaan. Keskiosan ainekset vain sekoitetaan yhteen, tupperin mylly on tässäkin tosi hyvä. Liivatteet täytyy tietysti käyttää tavalliseen tapaan, eli ensin kylmässä vedessä ja sitten sulatus kuumassa vedessä. Kaada sitten seos vuokaan ja pistä taas jääkaappiin. Päällisen voi tehdä muutaman tunnin kuluttua kun keskiosa on tarpeeksi jähmettynyt. Koristellaan kiiviviipaleilla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)