Tilasin Myllymuksuilta turkoosin ja luumun väristä merinovillaribbiä, kumpaakin 40cm palat. Kaapista löytyi ennestään vielä ruskea-pinkki-raitaista sileää merinovillaneulosta. Sain näistä väkerrettyä yhteensä neljät pienet vaippahousut. Kangas on kaksinkerroin haarakiilassa, muualla vain yksi kerros. Nämä täytyy nyt pestä ja uittaa lanoliinissa.
Laatikoihin on nyt myös järjestettynä vaipat, vaippakuoret ja harsot:
Kurkistus vielä vauvan vaatekaappiin, ensin bodeja sitten housuja:
56cm vaatteet yrittävät olla melko neutraaleja eli kummallekin sukupuolelle sopivia. Vauvan synnyttyä voi sitten ostella isommat koot "oikeassa" värissä ja kuosissa :)
17. syyskuuta 2013
11. syyskuuta 2013
2. syyskuuta 2013
Sienibody
Trikoobody...Nyt vähäksi aikaa koneet kaappiin ja muihin hommiin :D
Haarassa on ommeltuna kaksi muovinepparia, olisin laittanut kolme mutta en löytänyt enempää. Ompelukonekin suostui tänään melko hyvin toimimaan. Eilen katkoi neuloja ja teki syheröä nurjalle puolelle.

1. syyskuuta 2013
26. elokuuta 2013
Ruutuhousut
Jaa-a...seitsemänvuotiaalla oli yhtäkkiä kaikki housut muuttuneet tyhmiksi, rumiksi ja vääränlaisiksi hänen makuunsa. Ei siis auttanut muu kuin pistää tilaukseen H&M:lta muutamat mieleiset ja lisäksi ompelin yhdet. Kankaana on joku joustava puuvillapala joka löytyi kangaslaatikonpohjalta. Nämä sitten kelpasivat.
Sydämet on puuvillavelouria ja lahkeensuissa ja vyötäröllä resorit. Kivemmannäköiset päällä kuin kuvassa, sopii hyvin hoikalle ja pitkälle tytölleni.
Sydämet on puuvillavelouria ja lahkeensuissa ja vyötäröllä resorit. Kivemmannäköiset päällä kuin kuvassa, sopii hyvin hoikalle ja pitkälle tytölleni.
Verhoja ja Autoa
Meille hankittiin nyt sitten auto johon mahtuu koko perhe. Edullisesti saatiin eikä tarvinnut kaukaa edes hakea. Mukava sillä on ajella, tuntuu niin hurjan isolle vaan pikkusen auton jälkeen. Tässä tämä olisi:
Ikää, kilometrejä ja pari ruostepilkkua jo löytyy mutta meidän tarpeisiin aivan riittävä. Merkki on Toyota Previa.
Pitkästä aikaa innostuin myös kaivamaan saumurin ja ompelukoneen esiin. Sain mummilta jonkinaikaa sitten kassillisen kankaita, joita hän ei enää itse ole innostunut käyttämään ja sieltä valitsin tämän sinisävyisen lehtikankaan. Reunoissa tummanpinkkiä vinokanttia. Samasta kankaasta riitti vielä kahteen sohvatyynyyn päälliset.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)